10 yllättävää asiaa, jota et tiennyt internetistä: ”65 prosenttia aikuisviihdettä”

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Internet on nykypäivänä erittäin oleellinen osa monen arkipäivää. Vaikka kyseessä ei ole vielä kovinkaan vanha keksintö, on internet jo vakiinnuttanut asemansa maailmalla. Nyt Facts’n’Fakes-sivusto on koonnut yhteen internet-faktoja, joita kaikki eivät varmasti tienneet.

Sivusto muun muassa muistuttaa, kuinka pornontäyteinen paikka internet oikein onkaan. Noin 65 prosenttia kaikista netissä tehdyistä hauista liittyy pornoon ja ainakin 65 prosenttia netissä olevista kuvista esittää alastomia naisia. Löytyy netistä todellistakin rakkautta, sillä noin 19 prosenttia tällä hetkellä naimisista olevista pariskunnista tapasi toisensa netissä.

Maailman ensimmäinen web-kamera otettiin käyttöön Cambridgen yliopistossa vuonna 1993 ja sitä käytettiin kahvipannun vahtimiseen. Listauksen mukaan maailman neljänneksi nopeimmat internetyhteydet löytyvät Latviasta, ja Yhdysvallat on tällä listalla harmikseen vasta sijalla 14. Internetillä kesti neljä vuotta saavuttaa 50 miljoonaa käyttäjää, kun radiolla kesti samaan pisteeseen pääsemiseen 18 vuotta ja televisiolla 13 vuotta.

Tiedossa on myös se fakta, että kansainvälisellä avaruusasemalla on nopeampi internetyhteys kuin keskimäärin Australiassa. Maailman ensimmäinen verkkosivusto perustettiin vuonna 1991 ja sitä voi edelleen käydä tarkastelemassa osoitteessa info.cern.ch.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat