Pariskunta naimisissa jo 72 vuotta – paljastivat pitkän liiton salaisuuden

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vihkivalassa vannotaan olevan kumppanin kanssa yhdessä niin ylä- kuin alamäessä kunnes kuolema erottaa. Nykyisin kuitenkin puolet avioliitoista päättyy eroon. Siksi voimme vain ihailla 72 vuotta avioliitossa ollutta Doris ja Francis Vanderslicea.

YouTube
YouTube

Doris ja Francis tapasivat aikoinaan lukiossa ja avioituivat vuonna 1942. Ensitapaamisesta lähtien voimakaksikko on puhaltanut yhteen hiileen. He järjestävät toisilleen mukavia yllätyksiä ja rakastavat tehdä asioita kahdestaan. Heidän harrastuksiinsa kuuluvat muun muassa matkusteleminen ja ravintoloissa syöminen.

Lapsia heillä ei ole. Syy on siinä, että Doris työskenteli lastentarhanopettajana 38 vuoden ajan, eikä hän kaivannut omien sanojensa mukaan pieniä ihmisiä enää iltaisin. 98- ja 97-vuotiaat vanhukset tietävät omien sanojensa mukaan pitkän liiton salaisuuden.

– Tehkää asioita ja päätöksiä yhdessä, Doris sanoo WESH-uutiskanavan haastattelun päätteeksi.