Miley Cyrus tekee hyvää – kerää rahaa kodittomille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Miley Cyrus tunnetaan musiikkinsa lisäksi rääväsuisesta ja rohkeasta imagostaan. Kiltin Disney-tähden imagon jo aikaa sitten karistanut tähti tosin paljasti äsken lopettavansa twerkkaamisen. Tanssimuodon viimeaikaisen suosion uskotaan olevan juuri Mileyn ansiota.

Miley Cyrus pystyy kuitenkin kohun herättämisen lisäksi tekemään hyviä tekoja. Poptähti kerää parhaillaan rahaa My Friend’s Place -nimiselle kodittomien turvapaikalle Los Angelesissa. Tempaus tuli julkisuuteen, kun Miley Cyrus saapui MTV Music Awards -gaalaan avecinaan Jesse Helt -niminen koditon nuori mies, joka myös nouti tähden voittaman vuoden video -palkinnon hänen puolestaan.

My Friend’s Placelle kerätään rahaa Prizeo-sivustolla. Tähän mennessä Miley on onnistunut keräämään rahaa suojapaikalle jo yli 200.000 dollarin, eli yli 150.000 dollarin edestä.

Stara kävi taannoin tapaamassa Miley Cyrusia Lontoossa, ja siellä hän pyörsi viimevuotiset puheensa alastomuuden ja seksikkyyden yhteydestä. Naisen Helsingin show on piirtynyt monen fanin verkkokalvoille, ja jotkut hehkuttivat esitystä jopa elämänsä ikimuistoisimmaksi konsertiksi.

Uusimmat