MTV Push maksoi 850 000 euroa – mitä rahalla olisi saanut?

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomen maabrändiä on yritetty nostaa ja viedä maailmalla viime vuosina lukemattomilla keinoilla, joiden tulokset ovat kuitenkin epäonnistuneet kerta toisensa jälkeen. Tuorein yritys saada Suomea ja Helsinkiä maailman tietoisuuteen koki tällä viikolla karmaisevan mahalaskun.

MTV-viihdekanavan järjestämän MTV Push -tapahtuman tukemiseen käytettiin huikeat 850.000 euroa julkisia varoja. 50 prosenttia tuesta maksoi Helsingin kaupunki, ja toinen puoli kuluista jaettiin tasan työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön kesken. Staran haltuunsa saamien asiakirjojen perusteella Helsingin Matkailu Oy haki rahaa hankkeeseen, joka oli hyväksytty Helsingin kaupunginhallituksessa 28. lokakuuta 2013.

Stara selvitti tänään kokeneilta tapahtuma- ja festivaalijärjestäjiltä samankaltaisten tilaisuuksien järjestämisen kokonaiskustannuksia. Ammttilaisten mukaan nyt järjestetyn tapahtuman käypä budjetti on esiintyjäpalkkioiden suuruudesta riippuen korkeintaan noin 150.000 euroa, jos tapahtuma on suunniteltu noin 10.000 ihmisen mukaan. Laskelman pohjana on käytetty kaupunkifestivaalia, jossa keskustaan rakennetaan varsinainen festivaalialue esiintymislavoineen päivineen. MTV Push -tapahtumassa ei kuitenkaan sellaista nähty.

Lue Staran tarkempi selvitys budjetista tästä!

Asiantuntijoiden mukaan tapahtuman hakemuksessaan esittämällä budjetilla olisi saanut Helsingin Narinkkatorille kahdeksi päiväksi Ruisrockin päälavan kokoisen esiintymislavan tekniikoineen päivineen, 200 Bajamaja-vessaa ja lähes 400 järjestysmiestä. Stara julkaisee tänään kello 18.00 lisätietoja asiasta tavoitettuaan sitä ennen tarpeeksi monta tapahtumajärjestäjää kommentoimaan esitettyä budjettia.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat