Kaverin kanssa parisuhteeseen? Kannattaa harkita tarkkaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tiiviisti tekemissä olevissa yhteisöissä syntyy aina rakkaustarinoita, oli sitten kyse kaveriporukoista, työpaikoista tai koululuokista. Yleensä ihmiset välttelevät kaveriin rakastumista viimeiseen saakka, koska pilalle mennyt suhde voi myrkyttää koko ryhmän välillä vallitsevan yhteishengen.

Kaveriin rakastuminen on kuitenkin yleistä lähinnä siksi, että hänen kanssaan tulee helposti vietettyä aikaa ja kiinnostuksen kohteet ovat yleensä samanlaisia. Match.comin mukaan peräti 40 prosenttia brittiläisistä on rakastunut kaveriinsa uskoen, että onni on löytynyt lähempää kuin on osannut etsiäkään.

Yleensä tällaiset parisuhteet alkavat yhdestä kännisestä pususta. Kyselyn mukaan miehet ihastuvat herkemmin kaveriinsa kuin naiset. Valitettavasti kuitenkin kymmenen prosenttia myöntää, että parisuhde ei ole päättynyt hyvin. Usein ystävyys on katkennut parisuhteen myötä ja myös sivulliset ovat joutuneet kärsimään välirikosta.

Ystävän kanssa heitetyn suhdesopan jälkeen on liki mahdotonta etsiä itselleen uutta seuraa – ainakaan, jos exä pyörii edelleen samoissa ympyröissä. Se on kuitenkin mahdollista, jos ihmiset ovat päässeet aikuismaisesti elämässään eteenpäin. Suhteessa ei kuitenkaan kannata roikkua väkisin ainoastaan siksi, että muu kaveriporukka pysyisi koossa.