Pyykkipäivä pieleen – lapsi jäi pesukoneeseen! Palokunta pelasti

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Lapset ja eläimet saattavat ahtaa itsensä pieniin paikkoihin etenkin piiloleikkien tohinoissa. Toisinaan maailmalta kantautuu surullisia tarinoita siitä, kuinka lemmikkieläimet ovat vahingossa jääneet pesukoneeseen nukkumaan kesken pyykkipäivän.

Nyt otsikoihin nousee tarina 10-vuotiaasta tytöstä. Newyorkilainen Dejannah Price oli auttanut vanhempiaan pyykinpesussa, kun hänen tasapainonsa oli pettänyt ja tyttö oli lipsahtanut päältä täytettävään pesukoneeseen. Hätääntynyt äiti oli vihdoin soittanut hätäkeskukseen, koska ei saanut lastaan ulos koneesta lukuisista yrityksistä huolimatta.

Onneksi neuvokkaat pelastusviranomaiset onnistuivat ottamaan pesukoneesta muutaman osan irti, ja siten tyttö pääsi pinteestä vapauteen. Hän oli jumissa noin tunnin ennen vapautumistaan, Mirror-lehti uutisoi. Ensi kerralla äiti hoitanee pyykkipäivän itsekseen.