Maailmanlopun näky – sumuseinä vyöryi järven yli

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sääilmiöt kiehtovat ihmisiä, vaikka ne saattavat hankaloittaa elämää huomattavasti. Olemme kertoneet eri puolilla maailmaa kuvatuista myrskyistä, ukkosista ja sumurintamista. Isä ja poika kuvasi videolle näyn, jota ei toivoisi näkevänsä ainakaan keskellä järveä suoritetun kalastusreissun aikana.

YouTube
YouTube

Andrew Ballard oli ollut kalastamassa yhdessä isänsä kanssa Lake Michiganin Platte Bayssa. Yhtäkkiä kaksikko huomasi horisontista vyöryvän sumuverhon. Näky oli kuin suoraan katastrofielokuvasta, sillä valtava rintama peittää kaiken alleen eteenpäin kulkiessaan.

Videolla on todennäköisesti kyse siirtymäsumusta, jossa lämmin ilma virtaa kylmälle järvelle. Tottumattoman silmään sääilmiö näyttää enemmän maailmanlopun saapumiselta kuin sumuverholta. Ballard kuvaili verhoa taivaanrannasta saapuvan hiekkamyrskyn näköiseksi.