Yöllinen seksisessio BB-talossa – peitto heilui tuntikausia

Big Brother Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan käynnissä oleva Suomen Big Brother -tuotantokausi ei ole tähän mennessä sisältänyt kovinkaan merkittäviä yllätyksiä tai juonenkäänteitä. Eilen nettikatsojat saivat kuitenkin seurata suorana lähetyksenä asukkaiden vauhdikasta juhlimista.

Kuva: Sub
Kuva: MTV, Big Brother

Kosteat bileet päättyivät lopulta tuntikausia kestäneeseen seksisessioon, kun Jenna ja Dani päätyivät keskenään intiimiin kanssakäymiseen. Pari oli odottanut tilaisuutta pitkään, kunnes kahteen leiriin jaetut asukkaat pääsivät viimein tekemisiin toistensa kanssa.

– Vieläkö haluat? Ei ehkä pysty enää kohta, Jenna kysäisi Danilta aktin jälkeen.

– Tästä ei sitten puhuta huomenna, Jenna vastasi yöllisistä tapahtumista tiedustelleelle Armille.

19-vuotias ylitorniolainen Jenna on viisilapsisen perheen vanhin lapsi, joka harrastaa kuntosalilla käymistä ja lenkkeilyä sekä haaveilee näyttelijän ja laulajan urasta. Hän kertoo ohjelman verkkosivuilla olevansa helposti lähestyttävä ja sosiaalinen, eikä hän voi sietää omahyväisiä ihmisiä.