Nuori mies käveli 13 kilometriä työhaastatteluun – ohikulkija järjesti jymy-yllätyksen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Erään amerikkalaisen ravintoloitsijan hyväsydämisyys on noussut puheenaiheeksi sosiaalisessa mediassa. Mies nimittäin tarjosi kadulla kävelevälle nuorelle miehelle töitä, kun hän huomasi kuinka kovasti nuorukainen halusi työllistyä vaikeana aikana.

YouTube
YouTube

Varaton ja työtön nuori käveli kylmänä talvipäivänä autotien reunassa jään ja lumen seassa. Kun ravintoloitsijan ja nuorukaisen tiet kohtasivat, selvisi ravintoloitsijalle, että nuorukainen oli matkalla työpaikkahaastatteluun 13 kilometrin päähän.

Mies oli kysynyt nuorelta, miksi hän ei ollut mennyt bussilla, sillä matka on pitkä ja ulkona on kylmä talvisää. Nuori mies oli vastannut reippaasti, että hänen täytyy ensin saada työpaikka, jotta hänellä on varaa bussiin, ja jatkoi sen jälkeen matkaansa.

Ravintoloitsija oli nuorukaisen motivaatiosta vakuuttunut, sillä kukaan ei kävele yli 13 kilometriä minimipalkkaiseen työpaikkahaastatteluun, ellei todella halua töitä. Niinpä mies kirjoitti nuorukaiselle Facebookissa rohkaisevan viestin, jossa hän tarjosi nuorelle työpaikkaa ravintolassaan. Nuori mies ei voinut uskoa työtarjousta todeksi, sillä hän oli jo ehtinyt luopua toivosta työllistyä vaikeana aikana.

Tarinan tapahtumista on kulunut jo puolitoista vuotta, mutta parhaillaan se leviää kuitenkin nopeasti sosiaalisissa medioissa. Aihe on toki edelleen ajankohtainen ja inspiroiva. Tarina osoittaa, että hyväsydämisyyden aika ei ole ohi ja että ahkeruus kannattaa.