Talent-tuomarikaunotar palasi julkisuuteen – huikea vartalo!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britain’s Got Talent -kilpailun tuomarina jo vuosien ajan toiminut brittikaunotar Amanda Holden tuli aikoinaan tunnetuksi saippuasarjojen näyttelijänä, ja sittemmin ura eteni myös miestenlehtien sivuille ja lopulta myös alastonkuviin. Nyt Amanda on osoittanut olevansa edelleen huippukunnossa.

Tänään Amanda asteli jälleen pitkästä aikaa julkisuuteen, kun hänen tuomaroimansa Britain’s Got Talent -ohjelman tuomaristo esiteltiin birminghamissa. Samalla kaunotar osoitti olevansa yhä huippukunnossa.

Elämä ei ole kohdellut Amanda Holdenia silkkihansikkain. Hän menetti vuonna 2011 syntymättömän lapsensa kohtukuoleman takia. Kaunotar tuli kuitenkin uudelleen raskaaksi ja synnytti Hollie Rose -tyttärensä, mutta kävi itse lähellä kuolemaa keisarinleikkauksessa. Vastoinkäymiset vahvistivat kuitenkin avioliittoa musiikkituottaja Chris Hughesin kanssa.

Amanda Holden aloitti näyttelemisen jo yhdeksänvuotiaana teatterin lavalta. Hän nousi julkisuuteen vuonna 1991 saatuaan pestin Sokkotreffit-realityohjelman kilpailijaksi. Sittemmin kaunotar on näytellyt lukuisissa suosituissa televisiosarjoissa, mukaanlukien Eastenders ja Heats And Bones. Nykyisin Amanda on naimisissa musiikkituottaja Chris Hughesin kanssa. Pariskunnalla on kaksi tytärtä, Alexa ja Hollie Rose.