Tyttö syötti variksia – sitten alkoi tapahtui jotain uskomatonta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kahdeksanvuotiaan Gabin hämmästyttävä tarina on äskettäin noussut otsikoihin. Pikkutyttö on nimittäin ystävystynyt varisten kanssa ja käy niiden kanssa eräänlaista vaihtokauppaa. Gabi antaa linnuille ruokaa ja vastineeksi linnut tuovat tytölle lahjoja.

Kokoelma varisten tuomista lahjoista on levinnyt kuvana netissä. Kuvan perusteella näyttäisi, että tyttö on saanut lahjaksi korvakoruja, nappeja, klemmareita ja helmiä. The Bittersweet Life -sivuston mukaan tytön yhteistyö lintujen kanssa on kuin Disneyn saduista.

Pikkutyyttö alkoi ruokkia lintuja puhtaasta rakkaudestaan eläimiä kohtaan, ja pian hän huomasi, että linnut alkoivat tuoda hänelle jotain takaisin. Ei siis ole myytti, että varikset ja harakat ovat kiiltävien ja kauniiden esineiden perään, sillä tytön saamat lahjat ovat omalla tavallaan kauniita helyjä. Pienelle tytölle lahjat ovat varmasti kuin aarteita.