Perheen pikkukoira huolehti vauvasta – suloisuuden huippu

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Osa lapsiin tottumattomista koirista saattaa pelätä pieniä ihmisiä ja säikkyä lasten nopeita liikkeitä. Varsinkin pienet koirat voivat oppia säikkymään lapsia, koska niitä on helpompi satuttaa. Isommat koirat ovat monesti leppoisampia lasten ympärillä ja kestävät silloin tällöin taaperoiden rakastavia ja välillä rajujakin otteita.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt pienestä Misty-nimisestä yorkshirenterrieristä on julkaistu YouTubeen herttainen video, jossa se osoittaa huolenpitoa vauvaa kohtaan. Misty alkaa videolla siirtelemään vauvan peittoa ja keinuttaa kevyesti vaunuja. Lopulta paljastuu, että Misty peitteli vauvaa ja videon päätyttyä vauvan jalat onkin täysin peitettynä lämpimällä viltillä ja peiton reunat on taiteltu vauvan suojaksi.

Mistyn omistaja on kirjoittanut videon alle, että heti koiran aloitettua tämän hellyttävän toiminnan hän otti kameran käteen ja alkoi kuvaamaan koiraa ja vauvaa. Onneksi omistaja huomasi tilanteen ajoissa, että sai tämän suloisen hetken tallennettua itselleen muistoksi, kun koira hoivasi vauvaa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.