Miley Cyrus murheen murtama – poikaystävä petti?

Viihdeuutiset · Annika Kela

Poptähti Miley Cyrus on usean kuukauden ajan seurustellut Patrick Schwarzeneggerin kanssa. Hempeistä ja iloisista yhteiskuvista päätellen pariskunta on ollut onnensa kukkuloilla keskenään ja heidän romanssinsa on vaikuttanut vakavalta.

Splash
Splash

Viikko sitten Miley Cyrus nähtiin illastamassa Patrickin perheen kanssa ja huhujen mukaan villiluonteinen kaunotar on vihdoin onnistunut hurmaamaan poikaystävänsä äidin Maria Shriverin. Huhut kertoivat, että pari jopa suunnitteli kihloihin menemistä.

Nyt pariskunnan yhteiset suunnitelmat ovat ottaneet takapakkia, sillä poptähden kerrotaan olevan verisesti loukkaantunut Patrickille ja syyksi epäillään pettämistä. Patrickista on julkaistu kuvia, joissa hän on hempeissä tunnelmissa toisen naisen kanssa. Kuvat ovat saaneet pettämishuhut liikkeelle.

Patrick on vakuuttanut, että kyseessä on vain pelkkä ystävä ja mies on todistellut uskollisuuttaan muun muassa Twitterissä. Daily Mail -lehden mukaan Miley on julkaissut Instagramissa viestin, jossa hän kertoo luottavansa Patrickiin. Kohu on selvästi vaikuttanut tähden mielialaan, sillä julkisuudessa esiintynyt neitokainen on ollut silminnähden viime päivinä alakuloinen.