Koiranpentu valvoo vauvan unta – ei haluaisi itse nukahtaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Harva asia on yhtä hellyttävä ja suloinen kuin pieni karvainen koiranpentu. Söpöys nousee vielä korkeammalle asteelle, kun pentu on unelias ja joutuu pinnistelemään pysyäkseen hereillä. Nyt YouTube-videolla nähdään, miten koiranpentu yrittää kaikilla voimillaan pysytellä hereillä.

Koiranpennut tarvitsevat paljon unta ja uneenvaipumista vastaan voi olla vaikea taistella, kun uni yllättää. Pennut nukahtelevat monesti omituisiin paikkoihin ja asentoihin ja saattavat ummistaa silmänsä vaikkapa kesken leikin. Videolla nähtävä pentu yrittää pinnistellä pysyäkseen hereillä istuma-asennossa, mutta se ei näytä onnistuvan.

Pieni koiranpentu haluaisi olla hereillä ja istuu vauvan vieressä lattialla. Vauva nukkuu ja näyttäisi siltä, että koira haluaisi vartioida sen unta ja vain katsella vieressä nukkuvaa vauvaa. Koiran silmät alkavat kuitenkin väkisin mennä kiinni ja se horjahtelee istuma-asennosta. Lopulta pentu menee makaamaan lattialle niin, että se laittaa päänsä vauvan päälle. Näistä pienokaisista tulee varmasti erottamattomat kaverukset.