Riita Yhteisvastuukeräyksen kohteesta – kirkko hävisi domainkiistan!

Digi · Stara.fi

Yksi kuluvan vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteista on vapaaehtoisen auttamisen verkkopalvelu Suurella Sydämellä, jonka ympärille syntyi taannoin erikoislaatuinen kiista palvelun omistuksesta. Nyt nimikiistassa on saatu kaksi merkittävää ratkaisua.

Kotimaa24-verkkolehti uutisoi huhtikuussa riidasta, jossa Tampereen evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä yritti siirtää Suurella Sydämellä -verkkopalvelun Kirkkopalveluille ilman palvelun omistajan ja ylläpitäjän suostumusta. Siirto tehtiin samoihin aikoihin, kun selvisi, että verkkopalvelu tulee olemaan Yhteisvastuukeräyksen kohteena ja saamaan jopa miljoonien keräystulot käyttöönsä.

Verkkopalvelun on omistanut ja sitä on ylläpitänyt jo seitsemän vuoden ajan tamperelainen Agile Design, joka sai tietää palvelunsa siirron yrityksestä vasta myöhemmin. Pian tämän jälkeen seurakuntayhtymä ryhtyi lisäksi vaatimaan oikeustoimin itselleen kahta yrityksen nimissä olevaa verkkotunnusta, suurellasydamella.fi ja suurellasydämellä.fi.

Viestintävirasto, Suurella Sydämellä -päätös
Viestintävirasto, Suurella Sydämellä -päätös

Viestintävirasto on nyt antanut asiassa päätöksensä, jossa se hylkäsi seurakuntayhtymän vaatimukset sekä verkkotunnusten peruuttamisesta että siirtämisestä seurakuntayhtymälle. Viraston mukaan ei ole syytä epäillä, etteivätkö verkkotunnukset olisi Agile Designillä laillisesti ja seurakuntayhtymän suostumuksella. Päätöksensä perusteeksi Viestintävirasto oheisti osapuolten välillä käytyä kirjeenvaihtoa, joka vahvisti Agilen olevan verkkotunnuksen omistaja.

Asian käsittely on parhaillaan vireillä myös markkinaoikeudessa. Patentti- ja rekisterihallituksen rekisterin mukaan Agile Designilla on vireillä tavaramerkkihakemus Suurella Sydämellä -tunnusmerkin käyttämiseksi yksinoikeudella verkkopalvelujen tunnusmerkkinä. Samassa verkkopalveluiden luokassa ei ole muita hakemuksia tai rekisteröintejä.

Tampereen seurakuntayhtymä on jo aiemmin hakenut Agile Designin tietämättä itselleen Suurella Sydämellä -tavaramerkkiä, mutta sen rekisteröinti ei kata verkkopalveluja. Osapuolten välillä on vireillä kaksi väitekäsittelyä rekisteröidyistä tavaramerkeistä. Kotimaa24 kertoi lisäksi, että osapuolet ovat tehneet poliisille tutkintapyynnöt tapahtumista.

Uusimmat