Lähes kolmannes on masturboinut autoa ajaessaan!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Britanniassa nuoret autonkuljettajat ovat ottaneet osaa kyselyyn, jossa esitettiin kysymyksiä heidän ajokokemuksistaan. Yhtenä aihealueena oli liikenneturvallisuutta riskeeraava toiminta. Tulosten mukaan yli 26 prosenttia alle 34-vuotiaista kuskeista myönsi masturboineensa ratin takana.

Sen lisäksi jopa 40 prosenttia vastanneista myönsi harhauttaneensa kuskia seksuaalisin keinoin ollessaan autossa matkustajana.

Stara uutisoi aiemmin tapauksesta, jossa nainen oli ajanut kolarin masturboidessaan ratin takana. Tapausta seurannut tutkimus vahvistaa, että kyseessä ei ollut yksittäinen tapaus. Monet kuskeista ovat myöntäneet tyydyttäneensä itseään ratissa.

Kyselyyn osallistui 1.000 ajokortin omaavaa henkilöä. Kyselystä vastannut Gerry Bucke kertoi, että tulokset olivat huolestuttavia, sillä seksuaaliset kokemukset ratin takana ovat vaaraksi liikenteelle. Mielihyvän tavoittelu aiheuttaa vakavamman haitan keskittymiselle kuin esimerkiksi matkapuhelimen käyttäminen. Metro-lehden mukaan aiheesta aiotaan tehdä jatkotutkimuksia.

Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.

Uusimmat