Joka neljäs palaa töihin lomalta entistä stressaantuneempana

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Loma pitäisi ottaa aina rentoutumisen kannalta, mutta kysely todistaa, että loma saa ihmiset stressaantumaan. Metro-lehti kertoo Britanniassa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan 23 prosenttia ihmisistä palaa lomalta töihin stressaantuneempana kuin mitä he olivat jäädessään lomalle.

Kyselyyn otti osaa 2.000 ihmistä, joiden avulla saatiin selville, että 26 prosenttia työntekijöistä pystyi nauttimaan lomastaan vasta toisen tai kolmannen lomapäivän jälkeen, ja yksi kymmenestä työntekijästä pystyi rentoutumaan vasta kolmannen tai neljännen vapaapäivän jälkeen.

Lukemat ovat melko huolestuttavia siinä mielessä, että moni pitää lomansa viikon tai kahden viikon osissa, jolloin palautuminen jää melko vähäiseksi. Ennen lomalle jäämistä ihmiset stressasivat kyselyn mukaan tekemättömistä töistä ja siitä, että unohtavat jotain.

Lomallaan ihmisiä stressasi pelko liiallisesta rahan käytöstä ja siitä, että töihin palaaminen viivästyisi jostain syystä. Töihin palaaminen oli niin stressaavaa, että stressitaso nousi noin neljäsosalla ihmisistä vielä korkeammas kuin lomalle jäädessä.