Call of Duty -pelisarjasta tehdään elokuva

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pelitalo Activision Blizzard Inc. on ilmoittanut laajentavansa videopeleistä myös elokuviin ja televisiosarjoihin. Activision Blizzard Studios -tuotantoyhtiön ensimmäisiä projekteja tulevat olemaan Call of Duty -pelisarjaan perustuvat elokuvat ja Skylanders-peleihin pohjautuva televisiosarja.

Call of Duty -elokuvan ensi-iltaa suunnitellaan vuodelle 2018 tai 2019. Suunnitelmissa on tuottaa kokonainen elokuvasarja suosittujen sotapelien pohjalta. Tuotantoyhtiön toisen puheenjohtajan, Nick van Dyk lupaa elokuvasta suureen yleisöön vetoavaa ison rahan toimintaseikkailua.

Skylander-peleihin perustuvaa televisiosarjaa suunnitellaan puolestaan vuodelle 2016. Kyseessä tulee olemaan tietokonegrafiikalla luotu animaatiosarja, jonka ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa Justin Longia, Ashley Tisdalea ja Jonathan Banksia.