Simpsonit ennusti taas tulevaisuuden: Star Warsin juliste vuoden 2009 jaksossa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Jo 26 vuoden ajan televisiossa pyörineellä Simpsonit-sarjalla on toisinaan erikoinen tapa ennakoida tulevia tapahtumia yllättävän tarkasti. Sarja on esimerkiksi Donald Trumpin presidenttiehdokkuuden jo vuonna 2000.

Nyt on paljastunut, että Simpsonit ennakoi elokuvien tulevaisuuden vuonna 2009. Seth Rogenin ja Evan Goldbergin kirjoittamassa Homer the Whopper -jaksossa nähdään vilaukselta Star Wars: Episode 7 ja Alvin and the Chipmunks 3 -elokuvien julisteet.

Seitsemäs Star Wars ilmestyi valkokankaalle viime viikolla. Samoihin aikoihin 18. joulukuuta Yhdysvalloissa sai ensi-iltansa myös uusi Alvin and the Chipmunks, eli Alvin ja pikkuoravat, -elokuva. Simpsonit teki jälleen odottamatonta historiaa ennustuksillaan.

Elokuvien nimet eivät tosin ole osuneet täysin oikein. Uuden Star Wars -elokuvan nimi on Simpsoneissa Episode 7 – The Apology, eli Episodi 7 – Anteeksipyyntö. Pikkuoravien elokuvan nimi on puolestaan Simpsoneissa Gettin’ Rabies, vesikauhutartunta. Tosielämässä tuoreen Pikkuoravat-elokuvan nimi on huomattavasti tylsempi Alvin and the Chipmunks: The Road Chip.

View post on imgur.com