Hämmentävä muistokirjoitus: ”Kuoli mieluummin kuin äänesti Trumpia tai Clintonia”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen presidentinvaaleja vietetään tämän vuoden marraskuussa, mutta kaikkia tarjolla olevat ehdokkaat eivät miellytä. Republikaanien Donald Trump ja demokraattien Hillary Clinton ovat ennakkosuosikkien maineestaan huolimatta keränneet myös runsaasti vastustusta.

Virginian osavaltiossa asuneen naisen muistokirjoitus on herättänyt huomiota paikallisessa mediassa. Kirjoituksen mukaan 68-vuotiaana keuhkosyöpään menehtynyt Mary Anne Noland siirtyi mielummin autuaammille metsästysmaille kuin äänesti kummankaan suuren puolueen ennakkosuosikkia.

– Mary Anne Afriend päätti mielummin siirtyä Jumalan ikuisen rakkauden huomaan kuin joutua äänestämään joko Donald Trumpia tai Hillary Cintonia, Richmond Times-Dispatch -lehdessä julkaistussa muistokirjoituksessa lukee.

Nolandin aviomies, 46-vuotias Jim Noland kertoo paikalliselle WWBT-uutiskanavalle kirjoituksen olevan pariskunnan toisen pojan laatima. Miehen mukaan kyseessä on kunnianosoitus hoitajana toimineen Mary Annen huumorintajua kohtaan.