ABC-asiakas tyrmistyi lasten kanakorista – henkilökunta: ”Kuvat on aina kuvia”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ravintoloiden annoskuvat ovat tunnetusti lähes poikkeuksetta hieman yliampuvia, ja erityisesti pikaruoan osalta ne muistuttavat todellisia annoksia vain etäisesti. Nyt Staran lukija on kuitenkin joutunut melko erikoiseen tilanteeseen ruokaillessaan perheineen Espoon ABC Tapiolassa.

Perhe tilasi lapselle kanakorin huomattuaan mainoskuvasta sen olevan sopivan kokoinen. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun annos lopulta saatiin pöytään saakka. Annoksessa oli nimittäin ranskalaisia arviolta yhtä paljon kuin mainoskuvassa, mutta vain kaksi pienikokoista kananpalaa. Asiakas otti luonnollisesti yhteyttä henkilökuntaan ja tiedusteli miksi annos ei olekaan saman kokoinen kuin mainoskuvassa.

Staran lukijan kuva
Staran lukijan kuva
Staran lukijan kuva
Staran lukijan kuva

– Paikan vastaava kertoi, että ”Kuvat on aina kuvia” ja totesi että lasten annos on tietenkin puolikas annos. Henkilökunnan mukaan kaikkien pitäisi tietää, että lasten annos on puolikas aikuisten annoksesta. Mitään hyvitystä tai pahoittelua emme saaneet. Lasten annoksen mainoskuvassa oli siis tosiasiassa aikuisten annos, jossa oli kuusi kananpalaa. Siitä puolet on käsittääkseni kolme palaa, eikä kaksi.

– Voisi kuvitella, että lasten annoksen kohdalla olevassa kuvassa on juuri lasten annos. ABC-asemalla asiakkaan pitää kuitenkin ymmärtää puolittaa mielessään mainoskuvassa esiteltävä annos.