Tällainen olisi Tinder-profiilikuvauspäivä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset ovat sosiaalisen median ja älypuhelinten myötä tottuneet näkemään toisistaan selfie-kuvia, minkä vuoksi ne eivät yleensä enää häiritsekään ketään. Aiemmin ollaan voitu ihmetellä minkä vuoksi joku ihminen haluaa ottaa itse omista kasvoistaan kuvan ja julkaista sen, mutta nykyään se on arkipäivää.

Tinder-sovelluksessa nähdään todella laajasti erilaisia selfie-kuvia. Ihmiset yrittävät suositussa deittipalvelussa tehdä toisiinsa vaikutuksen pelkän profiilikuvan avulla, minkä vuoksi moni yrittää jäädä kuvan avulla mieleen ja erottua muista ihmisistä.

CollegeHumor-kanava on tehnyt hauskan videon, jossa he pilailevat yleisimpien profiilikuvien kustannuksella. Kuvissa henkilöt ovat liian lähellä kameraa, ottavat kuvansa ilman paitaa, poseeraavat savukkeen kanssa, ystävänsä kanssa tai ovat esimerkiksi jonkun urheilusuorituksen keskellä.

Uusimmat