Skeittilauta tehtiin lasista – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Youtuben Braille Skateboarding -kanavalla on esitelty muun muassa iPadista, tietokoneen näppäimistöstä ja taulutelevisiosta valmistettuja rullalautoja. Kanavan tuoreella videolla esitellään lautaa, joka on kanavan tähänastisista custom-skeittilaudoista mahdollisesti epäkäytännöllisimmän oloinen.

Video alkaa pitkällä alustuksella, jossa lasiseen rullalautaan kiinnitetään trukit ja renkaat. Skeittilauta vaikuttaa kestävän koeajossa aikuisen ihmisen painoa yllättvänkin hyvin.

Lopulta on aika kokeilla, kuinka lasinen rullauta kestää rampista laskua. Tässä vaiheessa lasi osoittautuu odotetun kaltaisesti huonoksi materiaaliksi skeittilaudan valmistukseen. Se nimittäin hajoaa nopeasti kappaleiksi skeittaajan jalkojen alla.

Laudan koeajajalla oli onnea pelissä, sillä hän selvisi tilanteesta täysin ehjin nahoin. Lasinen rullalauta oli niin huono idea kuin miltä se vaikuttikin, mutta ainakin Braille Skateboarding -kanavalle saatiin näyttävää uutta videomateriaalia.