Mies kiipesi Trump Toweriin tapaamaan Donaldia – poliisin isku esti aikeet

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

New Yorkissa seurattiin keskiviikkona todellista jännitysnäytelmää, kun 20-vuotias mies kiipesi kolmen tunnin ajan Manhattanilla sijaitsevan Trump Towerin seinää pitkin. Virginian osavaltiosta kotoisin oleva nuori mies kiipesi pilvenpiirtäjää pitkin kiipeilyvaljain ja imukupein varustautuneena.

Kiipeilijä ehti kivuta rakennuksen 21. kerrokseen asti. Reuters-uutistoimiston mukaan mies vaihtoi kiipeämisreittiään useita kertoja yrittääkseen vältellä poliiseja. Lopulta viranomaiset vetivät miehen sisälle avonaisesta ikkunasta, ja hänet on sittemmin toimitettu psykiatriseen arviointiin.

Manhattanilla sijaitseva Trump Tower on Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaan, Donald Trumpin rakennuttama pilvenpiirtäjä. Rakennuksessa sijaitsee muun muassa Trumpin vaalikampanjan päämaja ja miehen oma asunto. New Yorkin poliisilaitoksen tiedotustilaisuudessa kerrottiin, ettei miehen tarkoituksena ollut ilmeisesti vahingoittaa Donald Trumpia.

Kiipeilijä oli julkaissut tiistaina Youtubessa videon, jossa hän kertoo haluavansa tavata presidenttiehdokkaan keskustellakseen hänen kanssaan tärkeäksi kuvailemastaan asiasta. Mies kertoi olevansa ”itsenäinen tutkija” ja kehotti katsojia äänestämään Trumpia vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash