Post Malone korvaa Travis Scottiin Blockfesteillä

Festarit · Stara.fi

Tampereella 19. – 20. elokuuta järjestettävä Blockfest on vahvistanut esiintyjäkattaustaan, kun tämän hetken suosituimpiin uusiin rap-nimiin lukeutuva Post Malone saapuu Ratinaan. Keikka on yhdysvaltalaisen ensimmäinen esiintyminen Suomessa.

New Yorkin Syracusessa syntynyt ja Dallasissa varttunut Post Malone, oikealta nimeltään Austin Post, on tehnyt viimeisen vuoden aikana sensaatiomaisen nousun makuuhuonestudiostaan kansainväliseen menestykseen.

Hänen ensimmäinen virallinen singlensä White Iverson on myynyt tähän mennessä tuplaplatinaa, samalla kun kappaleesta kuvattu musiikkivideo on kerännyt lähemmäksi 200 miljoonaa näyttökertaa YouTubessa. Tänä keväänä hänet nähtiin esiintymässä myös Justin Bieberin maailmankiertueella.

Post Malone yhdistelee musiikissaan tyylitajuisesti elementtejä räpistä, r&b:stä sekä rockista, löytäen viimeistään pehmeän äänensä avulla tiensä kuuntelijan sydämeen. Hänen kiinnitykselleen avautui mahdollisuus, kun Blockfestin lauantai-iltaan alun perin hankittu yhdysvaltalaisräppäri Travis Scott peruutti lyhyellä varoitusajalla lukuisia isoja Euroopan keikkojaan.

Yhdeksättä kertaa toteutettava Blockfest on miltei loppuunmyyty jo ennakkoon. Festivaalille löytyy enää normaaleja yhden päivän lippuja sekä hyvin rajallinen määrä kahden päivän lippuja. Blockfestia tähdittävät tänä vuonna esimerkiksi hiphop-ikoni Nas, Harlemin suunnannäyttäjä A$AP Rocky sekä Cheek, Mikael Gabriel, JVG ja Elastinen.