Tinderiä ja seksiä Rion olympiakylässä – nyt on mistä valita!

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rio De Janeiron olympiakylään majoitetujen atleettien arki ei ole pelkkää urheilua ja treenaamista. Urheilijat poistavat paineitaan muun muassa seksin avulla, mikä näkyy Tinderin kaltaisten treffisovellusten suosiossa.

Tinder-matchien määrän kerrotaan kasvaneen Olympiakylässä viime viikonlopun aikana jopa 129 prosentin verran. Associated Press -uutistoimiston mukaan Tinder uskoo sovelluksen käytön lisääntyvän vielä enemmän lähipäivien aikana.

Urheilijoiden Tinder-profiileihin päästään tutustumaan Sportsswipe-nimisellä Instagram-tilillä. Irtosuhteiden harrastaminen ei ole mitään uutta olympiaurheilijoiden parissa, mutta Tinderin kaltaiset sovellukset ovat tehneet seuran löytämisestä entistä helpompaa.

– Olympialaiset ovat erittäin seksuaalisesti jännittynyttä aikaa. Nuoret urheilijat ja muut osallistujat ovat käyttäneet sovelluksia runsaasti jo ennen olympialaisia, mutta nyt Tinderin käyttö on lisääntynyt entisestään, nettidettialiun asiantuntija Julie Spira kuvailee.

Rio De Janeiron olympiakylään toimitettiin tänä vuonna noin 450.000 kappaletta kondomeja. Määrä on kolminkertainen vuonna 2012 Lontoossa järjestettyihin olympialaisiin verrattuna.