Silmäasema lahjoittaa ekaluokkalaisille silmälasit

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Silmäasema on tiedottanut haluavansa tukea tänä vuonna koulutaipaleensa aloittaneita ensimmäisen luokan oppilaita antamalla heille ilmaiseksi silmälasit silmälasireseptiä vastaan. Hyvä näkö on yrityksen mukaan onnistuneen koulutyön ehdoton edellytys, ja ensimmäinen kouluvuosi niin ratkaisevan tärkeä tulevan koulumenestyksen kannalta, että he haluavat tukea sitä.

Lapsi saa valita vanhempiensa kanssa mitkä tahansa kehykset ja linssit Silmäasemalta. Silmäasema myös toivottaa lapset vanhempineen tervetulleeksi ilmaiseen optikon näönvarmistukseen. Vanhemmat voivat kuitenkin tarkkailla lapsensa näköä myös kotona.

Silmäasema kertoi sivuillaan vahemmille viisi vinkkiä, joiden avulla he voivat arvioida alustavasti lapsen näköä ennen optikon näönvarmistuksen varaamista. Ensimmäiset huonosta näöstä kertovat seikat ovat se jos lapsi katsoo televisiota läheltä, lukee sormensa avulla teksiä seuraten, on haluton lukemaan tai kärsii usein päänsärystä.