Facebook paljastaa narsismin ja huonon itsetunnon – näin sen tunnistat!

Digi Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaaliseen mediaan päivitetyt kuvat ja statukset kertovat muille enemmän käyttäjästä kuin hän taitaa arvatakaan. Lontoossa Brunelin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan etenkin romanttisia kuvia ja kuntosalilla napattuja otoksia päivittävät kertovat itsestään muille eniten.

Tutkimuksen mukaan omaa parisuhdettaan esittelevät kuvat ja romanttiset tilapäivitykset kertovat siitä, että tällaisia päivityksiä tekevällä on todella huono itsetunto. Narsistisista käyttäjistä kertoivat eniten päivitykset, joissa he esittelivät omia saavutuksiaan. Tällaiset kuvat ja päivitykset saavat yleensä eniten tykkäyksiä ja kommentteja, mikä ruokkii samanlaista käytöstä entisestään.

Narsistit julkaisivat myös enemmän päivityksiä koskien sitä miten he pitävät omasta ulkonäöstään huolta. Tällaisia päivityksiä olivat muun muassa kuvalliset julkaisut ja kirjoitetut päivitykset ruokavalioon tai treenaamiseen liittyen, mikä kattaa myös kuntosalilta julkaistut kuvat.