Älypuhelimet saattavat tuhota ihmisten muistin

Digi Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset luottavat tietokoneidensa ja puhelimiensa muistiin monissa asioissa. Ihmiset käyttävät puhelimen muistiota, kalenteria ja herätystä oman muistinsa tukena. Puhelimen ja tietokoneen käyttäminen vapauttaa tutkijoiden mukaan aivoista tilaa, mutta huonontaa samalla ihmisen muistia.

Ihmisten muisti on huonontunut huomattavasti teknologian käyttämisen takia. Internetistä tiedon hakeminen, karttapalveluiden, kalenterin ja muistioiden käyttäminen on vapauttanut aivoista tilaa, mutta vain harva täyttää vapautunutta tilaa millään muulla merkittävällä tiedolla, jonka yrittäisi muistaa vain aivojensa avulla.

Telegraph-sivusto kertoo Lontoon yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa kävi ilmi, että esimerkiksi tapahtumissa valokuvanneet ihmiset eivät muistaneet itse mitään yksityiskohtia eivätkä karttapalvelun avulla ajaneet ihmiset löytäneet enää tietään uudelleen navigoituun kohteeseen.

Tutkijat ovat huolissaan siitä miten ihmisten aivot kehittyvät teknologian myötä. Periaatteessa kuvien ottaminen ja asioiden muistiin kirjaaminen eivät ole huonoja asioita jos muistia käytettäisiin siinä tapauksessa aktiivisesti johonkin muuhun.

Uusimmat