Kahvilan erikoisuus: Vain violetteja jälkiruokia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Filippiiniläinen ube on violettia isojamssista valmistettua hilloa, jota lisätään etenkin jälkiruokiin. Ube on nyt yksi tämän hetken trendikkäimmistä raaka-aineista sen kirkkaan värinsä ja herkullisen makunsa ansiosta. Eteläkorealainen kahvila on ottanut buumista ilon irti.

Korean tasavallan pääkaupunki Soulissa on Cafe Bora -niminen kahvila, joka on erikoistunut violetin värisiin jälkiruokiin. Kahvilassa tarjoillaan ubesta valmistettuja herkkuja aina jäätelöannoksista kakkuihin. Insider-sivusto on koonnut jälkiruokaesimerkeistä videon Facebookiin.

Kerroimme äskettäin, että ube-buumi on vallannut myös Amerikan. Lilat herkut ovat etenkin trendejä seuraavien ruokafanien mieleen. Ubesta on valmistettu donitseja, pannukakkuja, keksejä, kakkuja ja jäätelöä. Jamssit ovat trooppisen vyöhykkeen kasveja ja ne ovat hieman perunoita suurempia. Isojamssien mukulat voivat kuitenkin kasvaa kymmeniin kiloihin.