Maailman eniten tienaavat miestähdet – yllätysnimi nousi ykköseksi!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viimeisen vuoden aikana suurimmat palkkakuitit keränneet miestähdet on jälleen listattu talouslehti Forbesin toimesta. Tällä kertaa listan ensimmäiselle sijalle nousi painiringeissä uransa aloittanut toimintatähti.

Dwayne ”The Rock” Johnson on ollut kuluneen vuoden eniten kovapalkkaisin miesnäyttelijä 64,5 miljoonan dollarin tienestillä. Tähden tienaama luku on yli kaksinkertainen miehen viimevuotiseen vastaavaan. Johnsonin palkkakuittia kasvattivat erityisesti roolit elokuvissa Central Intelligence, Fast and Furious 8 ja Baywatch.

Listan toiselle sijalle kapusi yllätysnimi, niin ikään toimintarooleista parhaiten tunnettu Jackie Chan. Valtavasta suosiosta Kiinassa nauttiva mies tienasi vuoden aikana 61 miljoonaa dollaria. Kolmanneksi päätyi Yksin Marsissa -elokuvallaan hyvin tienannut Matt Damon 55 miljoonan dollarin palkoilla.

Neljänneksi eniten tienannut miesnäyttelijä oli Tom Cruise 53 miljoonalla dollarilla ja viidentenä listalla oli 48 miljoonan dollaria tienannut Johnny Depp. Sen sijaan esimerkiksi Oscar-palkinnon tänä vuonna voittanut Leonardo DiCaprio oli vasta listan sijalla 15, ja kovassa nosteessa oleva Chris Pratt sijalla 16.