Pelottava uusi treenimuoto – sähköiskuja lihaksiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lontoossa on avattu uusi Exerceo Training -keskus, joka väittää 25 minuuttia kestävää treenituntia kaikkein tehokkaimmaksi treenimuodoksi mitä markkinoilta tällä hetkellä löytyy. Keskus käyttää uutta tekniikkaa, jossa treenaava henkilö saa lihaksiinsa sähköä koko treenin ajan.

Electric Muscle Stimulation eli EMS-tunti maksaa 50 puntaa, jolla saa yhden 25 minuutin harjoitussession. Treenattavalle puetaan tiukka puku, jonka läpi henkilöön johdetaan sähköä koko treenin ajan. Sähköä johdetaan lihaksiin vähitellen voimistuvalla teholla, joka nousee lopulta niin voimakkaaksi kun treenaajan kipukynnys kestää.

Kunto-ohjelma koostuu melko tavanomaisista liikkeistä, joiden suorittamisesta tulee kuitenkin sähkön kera hieman vaikeampaa. Perustajien mukaan lyhyt treeni vastaa 90 minuutin kovaa voimaharjoittelua ja polttaa treenaajalta kahden kuluvan vuorokauden aikana treenin jälkeen jopa 3.000 kilokaloria.

EMS-treenin avulla henkilö pääsee hyvään kuntoon niin lyhyessä ajassa ja pienellä vaivalla kuin suinkin mahdollista. Treenin kerrotaan voimistavan lihaksia, polttavan rasvaa ja kiihdyttävän aineenvaihduntaa tehokkaasti ja turvallisesti.

Thanks for giving it a go.??#exerceotraining #ems #fitness #exerceoclients #giveitago #anyonecandoit

Kuva, jonka Exerceo Training (@exerceotraining.co.uk) julkaisi