Särkänniemen hallituksen jäsen: ”Älytöntä kohkaamista neljästä eläimestä”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Tampereen Särkänniemen ympärillä velloo parhaillaan melkoinen sirkus, kun salainen operaatio delfiinien siirtämiseksi sai paljastuttuaan valtavat mittasuhteet. Samalla huvipuiston kulisseista paljastui poikkeuksellinen sekasotku.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt lisää vettä myllyyn on heittänyt Särkänniemen hallituksen jäsen ja SDP:n kaupunginvaltuutettu Tarja Jokinen, joka kommentoi tapausta Facebookissa melko rajuin sanakääntein.

– Sen verran tässä sanon että sitä saa mitä tilaa. Eikä aktivisteille mikään olisi kelvannut kuitenkaan. Siirto haluttiin pitää salassa. Tarkoitus oli rauhoittaa eläimiä ja melkein onnistuimmekin. Vältimme suuremman hälyn. Älytöntä kohkaamista neljästä eläimestä, joita on maailmassa miljoonia. Vaikka ihania ovatkin, Tarja Jokinen kommentoi.

Viikonloppuna Särkänniemen toimiva johto jäi kiinni perättömistä lausunnoista, kun toimitusjohtajan mukaan syynä salailuun oli poliisin ohjeistus. Poliisi kuitenkin kiisti olleensa Särkänniemen kanssa asiasta missään yhteyksissä ennen kuin huvipuistoon kutsuttiin poliisit turvaamaan operaatiota.

Toimitusjohtajan esimies, Särkänniemen hallituksen puheenjohtaja Sofia Vikman tyrmäsi yrityksen toimintatavan jyrkin sanakääntein tiedotteessaan ja kertoi kutsuneensa hallituksen ylimääräiseen kokoukseen tiistaiksi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.