Murtomiehille jättiyllätys Porissa – vastassa miehiä värikuula-asein ja jättimäinen strobo!

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Porissa sijaitsevassa äänentoistoalan yrityksessä kävi viikonloppuna kutsumattomia vieraita, jotka tallentuivat valvontakameran videolle. Ensin miehet tunkeutuivat sisään Äänirasia-yrityksen tiloihin ensimmäisen kerran jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, jolloin matkaan lähti vain pienehkö saalis.

Yrittäjä kuitenkin päätteli, että murtomiehet olivat olleet mahdollisesti vain katsomassa paikkoja ennen varsinaista operaatiota. Siksi seuraavaksi yöksi yrityksen tiloihin järjestettiin rikollisille odottamaton yllätys.

Paikalle jäi ihmisiä odottamaan mahdollista toista iskua, ja murtomiehille viritettiin lähes elokuvatyylinen ansa. Varaston nosto-ovelle asennettiin kolmen kilowatin strobovalo ja lisäksi valvojilla oli mukanaan värikuula-aseet. Puolen yön aikaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä aavistukset kävivät toteen ja varaston ovelle ilmestyi joukko varkaita.

KATSO VIDEO TÄSTÄ

Miehet ehtivät saada varaston nosto-ovea auki noin puoli metriä, kun strobovalo alkoi takoa valtavia valonvälähdyksiä ja samalla miehiä ammuttiin värikuula-aseilla. Poliisi saapui paikalle nopeasti, mutta murtomiehet olivat jo ehtineet paeta.

Murtovarkaat liikkuivat kahdella Viron rekisterissä olevalla harmaalla pakettiautolla ja yhdellä Suomen rekisterissä olevalla porrasperäisellä autolla. Tiedot miesten liikkeistä voi soittaa Porin poliisille numeroon 029 5417 550.

Murtomiehet huomaavat ovensuuhun asennetun uuden kameran.
Murtomiehet huomaavat ovensuuhun asennetun uuden kameran.
Valvontakameran kuva
Valvontakameran kuva
Murtovarkaat pakenevat paikalta tultuaan yllätetyksi.
Murtovarkaat pakenevat paikalta tultuaan yllätetyksi.

Uusimmat