Uskoisitko? Alvar Aalto mullisti skeittauksen maailman

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin lukeutuva arkkitehti ja muotoilija Alvar Aalto on saanut odottamattoman kunnianosoituksen 40 vuotta kuolemansa jälkeen. Hänen nimittäin kerrotaan keksineen skeittauksessa merkittävään asemaan nousseen allasmuodon jo vuonna 1939.

Skateboarding Transworld -skeittilehti uutisoi tuoreessa lokakuun 2016 numerossaan, että skeittareiden elämän mullistanut allasmalli on alunperin peräisin Suomesta. Maailman ensimmäinen skeitattava uima-allas valmistui vuonna 1939 Noormarkkuun rakennetun Villa Mairean takapihalle.

Lehti kertoo, että sen kokoama tiimi tunkeutui viime keväänä luvattomasti Villa Mairean alueelle testatakseen uima-altaan pohjaa skeittaukseen. Skeittilehden toimitus sai ajatuksen vierailusta Helsingin Sanomien vuonna 2014 julkaisemasta artikkelista, jossa kerrotaan suomalaistalon merkityksestä kalifornialaiseen arkkitehtuuriin.

– Voi olla, että tämä uima-allas muutti skeittauksen historiaa. Siihen saakka uima-altaat olivat suorakulmioita, mutta Villa Mairean altaassa ei ole yhtään kulmaa. Altaan muoto muistuttaa munuaista ja sen pohja on tasaisen pyöreä. Yhdeksän vuotta altaan valmistumisen jälkeen vuonna 1948 samanlainen uima-allas valmistui Kalifornian Sonomaan Jean ja Dewey Donnellin kotiin. Talon muotoja kopioitiin sittemmin laajasti. Yksi kopioiduimmista elementeistä oli uima-allas, Helsingin Sanomat kirjoitti.

Uusimmat