Länsimetro-farssi: Nyt lyödään jo vetoa valmistumisesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pääkaupunkiseudulla naurunalaiseksi jättimäisten viivästysten johtosta joutunut Länsimetro on noussut yleisen pilkan kohteeksi. Projektin myöhästyminen kuukausilla on saanut aikaiseksi monenlaisia meemejä ja jopa pilapaitoja ja muita tuotteita.

Helsingin Ruoholahdesta Espoon Matinkylään oli määrä päästä metrolla jo elokuussa 2016, mutta tuoreimpien tietojen mukaan metro ei kulje vielä tammikuussa 2017. Länsimetro Oy ei ole itse kertonut veikkaustaan liikennöinnin aloituspäiväksi, ja seuraava tiedotekin on antaa vasta luvattu marraskuussa.

Nyt myös vedonlyöntiyhtiö Betsson on aloittanut spekuloinnin Länsimetro-farssilla. Yhtiö on nimittäin käynnistänyt vedonlyönnin siitä kuinka paljon myöhässä Länsimetro saadaan lopulta avattua matkustajille. Tiedotteessa yhtiö spekuloi muun muassa sillä tuleeko ensimmäisenä Länsimetro, Jeesus vai Olkiluoto 3. Todennäköisimpänä ajankohtana käyttöönotolle se pitää huhti-toukokuuta 2017.

Uusimmat