Egotrippi julkaisee tänään uuden singlen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Egotrippi-yhtye hemmottelee fanejaan tänään julkaistulla uudella biisillä Valtatie. Single on ensimmäinen lohkaisu uudelta yhtyeen järjestyksessä 10. studioalbumilta, joka julkaistaan ensi vuonna.

– Itselleni Valtatie-kappale kertoo kahdesta ihmisestä, jotka yhteisen tragedian jälkeen jälleen löytävät elämästään jotain positiivista ja tässä tapauksessa siis myös toisensa ja elämä jatkuu, Knipi kertoo.

Egotrippi aloitti uuden albuminsa nauhoitukset yhtyeelle verrattain nopeasti edellisen levyn jälkeen. Yhtye viimeistelee parhaillaan tulevan levyn kappaleita, joista Valtatie on ensimmäinen maistiainen.

Egotrippi teki näyttävän paluun keväällä 2015 julkaistulla Vuosi Nolla –albumillaan, jolta lohkaistiin singleinä radiohitit Uusi aamu ja Vuosi Nolla. Albumi keräsi loistavia arvosteluja niin faneilta kuin kriitikoilta. Egotripin uusi soundi on valoisampi ja kirkkaampi kuin koskaan.