Gaalan Lasten Hyväksi saa jatkoa – kerännyt jo lähes 100 000 euroa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mallitoimisto Promodel järjestää perjantaina 28. lokakuuta jo perinteeksi muodostuneen Gaalan Lasten Hyväksi Radisson Blu Grand Hotel Tammerissa. Iltajuhlan tavoitteena on kerätä 10.000 euroa Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:lle. Tapahtuma on nyt ensikerran loppuunmyyty, mutta lahjoituksia otetaan edelleen vastaan.

Yhdistyksen kautta raha päätyy Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenosasto 6:lle, jolla hoidetaan alle 16-vuotiaita veritauteja ja syöpää sairastavia lapsia. Mallitoimisto Promodel on järjestänyt lapsipotilaille varoja kerääviä hyväntekeväisyysmuotinäytöksiä jo vuodesta 2004 asti.

– On suunnattoman hienoa olla jo 13. kerran järjestämässä tätä tamperelaisten, hyvää tekevien yritysten yhteistä iltaa yhden maailman tärkeimmän asian vuoksi. Nyt kolmentoista vuoden aikana olemme keränneet yhteensä jo lähes 100.000 euroa, iloitsee Promodel Oy:n toimitusjohtaja Jenni Ahola.

– Näillä ihmisten välittämisestä syntyneillä varoilla on hankittu muun muassa laitteita, joilla lasten hoitoja voidaan toteuttaa. Olemme vuosien aikana onnistuneet yhdessä myös konkreettisesti parantamaan lasten ja nuorten osastohoidon aikaista viihtyvyyttä suurella määrällä pelejä ja leluja. Eikä osastojen sisustuksen piristämistä myöskään sovi unohtaa, kertoo tapahtuman pääjärjestäjä, jatkaa Ahola.

Illan kohokohta on muotinäytös, jossa malleina nähdään muun muassa Heidi Sohlberg, Satu Tuomisto, Piritta Hagman, Miss Suomi 2016 Shirly Karvinen, Miss Suomi 2016, 1. Perintöprinsessa Heta Sallinen, Heidi Suomi, Ninni Laaksonen ja Joanna Kuvaja. Illan viihteestä vastaavat muun muassa tenori Tero Harjunniemi ja stand up -koomikko Arimo Mustonen. Gaalan juontaa Krisse Salminen.

Gaala Lasten Hyväksi, Kuva: Fotom
Gaala Lasten Hyväksi, Kuva: Fotom
Gaala Lasten Hyväksi, Kuva: Fotom
Gaala Lasten Hyväksi, Kuva: Fotom
Gaala Lasten Hyväksi, Kuva: Fotom
Gaala Lasten Hyväksi, Kuva: Fotom