Uskomattoman kärsivällinen koira – isännän kiusaaminen ei hämännyt

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koiranomistajat voivat opettaa lemmikeilleen erilaisia käskyjä, mutta käskyjen oppimisen jälkeen totteleminen onkin täysin toinen asia. Välillä koirien luonne ja vaistot eivät saa niitä olemaan jahtaamatta esimerkiksi pihamaan poikki loikkivaa jänistä tai ottamaan pöydältä houkuttelevia herkkuja.

Nyt videolla nähdään todella vakuuttava tapaus, jossa koiran kärsivällisyys ja tottelevaisuus ovat täysin omaa luokkaansa. Koiran eteen sohvapöydälle on asetettu lautanen, jossa on herkullinen keksi odottamassa. Koira katsoo keksiä todella keskittyneesti, mutta ei ota sitä ilman lupaa.

Omistaja hivuttaa keksiä ja lautasta lähemmäs pöydän reunaa niin, että koira haistaa ja näkee herkun paremmin. Lopulta omistaja vetää pöydän aivan koiran eteen, jolloin keksi on suoraan koiran kuonossa kiinni. Koira lipaisee ilmaa ja keksiä kielellään ja voi varmasti jo lähes maistaa herkun suussaan, mutta ei anna houkutukselle vieläkään periksi ilman lupaa.

Uusimmat