Koulun kivikokoelman lohkare paljastui uraaniksi – koulu evakuoitiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Itävallan Salzburgissa sijaitseva koulu evakuoitiin nopeasti sen jälkeen, kun koulun kivikokoelmista löydettiin radioaktiivista uraania. Asia kävi ilmi, kun koulussa oli vierailemassa ydinvoimaa vastaan kampanjoiva aktivisti Thomas Neff.

Neff esitteli oppilaille 1960-luvulta peräisin olevaa kelloa, joka hohti pimeässä sen sisältämän pienen radiummäärän ansiosta. Esitelmöijällä oli mukanaan myös geigermittari, jolla hän osoitti esineen säiteilevän 20 kertaa normaaliarvoja enemmän. Kellot olivat suosittuja vuosikymmeniä sitten, sillä säteilyn haitoista ei tuolloin tiedetty yhtä paljon kuin nykyään.

Geigermittari kuitenkin osoitti luokkahuoneessa olevan jotain muutakin säteilevää. Sen lähteeksi osoittautui kivikokoelmassa ollut lohkare, josta näytti lähtevän säteilyä jopa 100 kertaa enemmän kuin Neffin mukana ollut kello. Mies tajusi jonkin olevan pielessä.

Metro-lehden mukaan koululuokassa esillä ollut kivi osoittautui uraaniksi. Koko koulu evakuoitiin nopeasti mahdollisen säteilyvaaran vuoksi. Tapauksen jälkeen tehdyissä tarkastuksissa selvisi, että yhteensä 11 itävaltalaisessa koulussa oli esillä radioaktiivisia uraanikiviä.

Kenenkään ei uskota olleen vaarassa saada akuuttia säteilymyrkytystä Salzburgissa sijaitsevasta koulusta löydetyn uraanikiven ansiosta. Kaikista 11 koulusta löydetyt uraanit on kuitenkin säilötty varmuuden vuoksi turvalliseen paikkaan.