George Michael on kuollut!

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Juuri tulleen tiedon mukaan maailmankuulu poptähti George Michael on kuollut 53-vuotiaana. Asiasta uutisoi hetki sitten yhdysvaltalainen TMZ-verkkolehti. Supertähden kerrotaan menehtyneen kotonaan Englannissa. Hänen tiedottajansa on vahvistanut suru-uutisen.

– Suuren surun saattelemana joudumme vahvistamaan, että rakas poikamme, veljemme ja ystävämme George menehtyi joulun aikaan, tiedottaja totesi lyhyesti.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Kuolinsyytä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen, mutta tiedottajan mukaan artisti nukkui pois rauhallisesti omassa kodissaan. Viranomaiset ovat kertoneet BBC-uutisille, että kuolemaan ei näytä liittyvän mitään epäilyttävää. George Michael oli uransa aikana useita kertoja ongelmissa päihteiden vuoksi, mutta ainakaan tällä tietoa ne eivät liity kuolemaan.

LUE MYÖS:
Supertähdet surevat George Michaelin kuolemaa
Näistä klassikoista George Michael muistetaan

George Michael, oikealta nimeltään Georgios Kyriacos Panayiotou, oli yksi aikamme tunnetuimpia ja suosituimpia poptähtiä. WHAM-yhtyeestä menestyksekkään uransa 1980-luvulla aloittanut supertähti on myynyt urallaan yli 100 miljoonaa albumia. Hänen tunnetuimpia klassikkohittejä ovat muun muassa Careless Whisper, Wake Me Up Before You Go-Go, I Want Your Sex, Faith ja Last Christmas.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.