Nokia 3310 -kännykän paluu villitsee maailmalla: ”Kaikkien aikojen kestävin!”

Digi Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aamulla, että legendaarinen Nokia 3310 -matkapuhelin on tekemässä paluun. Nokian puhelinten tuotemerkin nykyisin omistava suomalainen HMD Global on huhujen mukaan julkaisemassa 26. helmikuuta Barcelonassa uuden version takavuosien klassikkopuhelimesta.

The Independent

Uutinen on tänään levinnyt ympäri maailmaa, ja se on innostanut monia muitakin kuin vain suomalaisia kuluttajia. Nokia 3310 on nimittäin maailmanlaajuisesti tunnettu laite. Kerroimme äskettäin esimerkiksi brittisotilaasta, joka on käyttänyt sitä jo 17 vuoden ajan ja käyttää edelleen.

Esimerkiksi miljoonien lukijoiden brittisivusto Unilad on nostanut kännykkälegendan paluun yhdeksi pääuutisistaan. Facebookissa se toteaa, että lukijan tulee lopettaa mitä on tekemässä ja keskittyä nokialaisen paluuseen. The Independent ylistää puhelinta kaikkien aikojen luotettavimmaksi ja The Express Tribune kuvailee sitä tuhoutumattomaksi. Myös esimerkiksi teknologiajätti Mashable on uutisoinut huhusta.

Nokialaisen paluusta uutisoineen Venturebeat.comin mukaan uuden laitteen hinta tulee olemaan vain 59 euroa ja se on todennäköisesti tähdätty kakkospuhelimeksi. Kyseessä ei ilmeisesti ole vieläkään älypuhelin.