Yksinäisyys muokkaa luonnetta – ihminen muuttuu itsekeskeisemmäksi

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Tutkimusten mukaan sosiaaliset ja tärkeiden ihmisten ympäröimänä olevat ihmiset elävät terveellisemmin ja muita pidempään. Nyt yksinäisyyden haittapuoli on ilmennyt lisää vastavalmistuneessa tutkimuksessa.

Personality and Social Psychology Bulletin -julkaisussa on esitelty tutkimus, jonka mukaan yksinäisyydestä kärsivät ihmiset muuttuvat muita herkemmin itsekkäämmäksi ja itsekeskeisemmäksi.

Toisin sanoen yksinäisyys muokkaa ihmisen sellaiseksi, että hänen on entistäkin hankalampi viettää aikaansa muiden ihmisten kanssa. Yksinäiset ihmiset eivät osaa lopulta ottaa muita ihmisiä huomioon.

Tutkimukseen osallistui 229 ihmistä. Tutkijat mittasivat heidän yksinäisyyden tasoa ja itsekeskeisyyttä kymmenen vuoden ajan. Yksinäisyydestä kärsivien ihmisten tulisi harjoitella muiden huomioon ottamista ja vuorovaikutustaitojen parantamista, jotta he pääsisivät eroon itsekkyydestä ja saavuttaisivat sosiaalisesti paremman elämän.