Talviolympialaiset lähestyvät – näin lausut PyeongChangin oikein

Urheilu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuoden 2018 talviolympialaiset järjestetään Etelä-Koreassa PyeongChangin kaupungissa. Olympialaisiin on aikaa sata päivää. Selvitimme, kuinka maailman suurimman urheilutapahtuman järjestävän kaupungin nimi lausutaan oikein.

Youtubessa on korean kielen opettajan kuvaama video, jolla opetetaan talviolympiakaupunki PyeongChangin virallinen ja oikeaoppinen lausuntamuoto. Paikkakunnan nimi toistuu pian kaikkien huulilla, joten lienee paikallaan opetella lausuntatapa oikein – tai ainakin sinne päin. Kaupunki on suomalaisittain ja yksinkertaistettuna: ”Pan-tshang”.

Olympialaiset käynnistyvät 9. päivä helmikuuta 2018. Taebaek-vuoren tuntumassa sijaitseva PyeongChang sijaitsee noin 180 kilometrin päässä Etelä-Korean pääkaupunki Soulista. Alueella on rakennettu uusia hotelleja ja hiihtokeskuksia kilpailujen järjestämistä varten.

Uusimmat