Pilvenpiirtäjissä kiipeillyt tubettaja putosi ja kuoli – kuvasi oman kuolemansa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Netissä leviää viraalina videoita, joissa uhkarohkeat ihmiset esittelevät järjettömiä tempauksiaan. He saattavat kiipeillä, pomppia tai taiteilla paikoissa, jonne normaalit ihmiset eivät menisi edes miljoonasta eurosta vaarantamaan henkeään.

Kiinalainen Yongning Wu on yksi Aasian suosituimmista hurjapäistä, jolla on Weibossa 60.000 seuraajaa. Mies esittelee uhkarohkeita temppujaan videoilla, kun hän kiipeilee pilvenpiirtäjien katoilla ja pomppii tasanteelta toiselle. Miehen temput ja julkaisut päättyivät marraskuussa.

Yongning Wun tyttöystävä on vahvistanut, että kiipeilijätähti on kuollut. Mies putosi 62. kerroksesta. Yongning Wu keräsi temppujen avulla mainetta ja kunniaa sekä rahaa naidakseen tyttöystävänsä. Hän oli kuollessaan 26-vuotias, BBC uutisoi.

Yongning Wun viimeiseksi videoksi jäi hänen oma kuolemansa, sillä hän oli ennen putoamistaan asettanut pilvenpiirtäjän reunalle kameran kuvaamaan itseään. Videolla mies pudottautuu käsiensä varaan, mutta ei enää jaksanutkaan nousta takaisin katolle. Hetken pyristelyn jälkeen Yongning Wu päästää irti ja putoaa 62 kerrosta kuolemaansa. Stara ei julkaise videota.

 

Weibo

Uusimmat