Kärsitkö kurkkukivusta? Pane pilkottu sitruuna yöpöydälle

Lifestyle Terveys Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Ihmiset saattavat muistaa erilaisia tilanteita tuoksujen perusteella. Esimerkiksi vastaleivottu pulla tuo mieleen mummolan ja kielojen tuoksu kesämökin. Aromaterapiaa on hyödynnetty muinaisista ajoista saakka osana ihmisten fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Aromiterapiaa voi hyödyntää etenkin mielialan parantamisessa, vaikka sen käytöstä ei olekaan kattavia tutkimustuloksia. Sitruuna on yksi yleisimmin käytetyistä tuoksuista, ja nyt siitä voi saada apua flunssakauteen. Vaikka ei uskoisi aromaterapian voimaan, voi kurkkukipua yrittää lievittää sitruunaviipaleiden avulla.

Daily Health Post vinkkaa, että sängyn viereen kannattaa panna yön ajaksi viipaloitu tai paloiteltu sitruuna. Se saattaa lievittää hengitysongelmia ja kurkkukipua.

Julkaisun mukaan ylähengitystiet tuntuvat sitruunan tuoksuisen yön jälkeen raikkaammilta ja terveemmiltä. Sitruunan sijaan voi käyttää myös sitruunan eteeristä öljyä, jolla on havaittu olevan rauhoittavia vaikutuksia muun muassa stressissä, ahdistuksessa tai vihassa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Lifestyle, Terveys -osioistamme.