Liian seksikäs lastentarhanopettaja sai potkut – somekuvat olivat liikaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seksikkyys on aina katsojan silmässä, mutta ympäri maailmaa on kantautunut monia tapauksia, joissa nainen on ollut liian seksikäs milloin koulun vuosikirjaan milloin koulun opettajaksi. Nyt 26-vuotias venäläinen Viktoria Demeshkina on ollut liian seksikäs lastentarhanopettajaksi.

Viktoria Demeshkinan kerrotaan rakastaneen lapsia ja työskentelemistä päiväkodissa, mutta työpesti loppui kuitenkin täysin yllättäen lapsen äidin nähtyä Demeshkinan kuvia sosiaalisessa mediassa. Kerroimme viime kesänä miten somekuvat toivat Yhdysvalloissa potkut opettajana työskennelleelle Lydia Fergusonille, ja nyt sama syy toi potkut myös Demeshkinalle.

Upeavartaloinen ja kaunis lastentarhanopettaja poseerasi Instagramissa muun muassa tiukoissa topeissa ja muuten niukoissa vaatteissa. Hänen rohkeat poseerauksensa ja peppukuvansa ovat kieltämättä niin ronskeja, että niistä olisi varmuudella syntynyt kohu myös Suomessa. Perheenäidin mukaan kuvissa oli seksuaalista latausta, minkä johdosta hän katsoi ettei nainen ollut sovelias työskentelemään lasten kanssa.

Perheenäiti sai lopulta vakuutettua asiasta myös muiden lasten vanhemmat, ja lopulta he vaativat yhdessä päiväkodin johdolta toimenpiteitä. Demeshkinaa vaadittiin poistamaan kuvat Instagramista, mutta tämä ei siihen suostunut. Lopulta hän sai potkut.



Uusimmat