Temptation Islandin sinkut paljastettiin – Amanda Harkimo mukana!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa suuren suosion saanut Temptation Island -realitysarja saa pian jatkoa, ja nyt on paljastettu ohjelmassa seurustelevia pareja viettelevät sinkut. Mukana on myös julkisuudesta tuttu kaunotar, sillä yksi sinkuista on realitytähtenä aiemminkin tutuksi tullut Amanda Harkimo.

Kuva: Nelonen Media

Nelosella 14. maaliskuuta alkavassa televisiosarjassa nähdään Harkimon lisäksi sinkkuna myös muun muassa Big Brotherista tuttu Antti Kurhinen ja 22 muuta sinkkua. Harkimo ja Kurhinen liittyvät sinkkujen joukkoon vasta kesken kauden, eli he eivät ole mukana alusta saakka.

– Mun harrastuksia on vedonlyönti ja jääkiekon katselu ja mielenkiinnon kohteita ne jääkiekkoilijat. Sinkkuelämä on ollut hurjaa, Amanda Harkimo kertoo.

– Oon viettänyt todella railakasta ja villiä sinkkuelämää. Välillä oikein hirvittää, minkälaista haipakkaa sitä ollaan menty ja edelleen mennään. Mietin itsekin, milloin kyllästyn tähän, mutta eipä vielä ainakaan näy valoa tunnelin päässä, Antti Kurhinen kommentoi.

Muut sinkkunaiset ovat 22-vuotias Emma Helsingistä, 20-vuotias Jennie Helsingistä, 21-vuotias Milja Helsingistä, 20-vuotias Jonna Porista, 23-vuotias Emilia Helsingistä, 20-vuotias Inka Helsingistä, 20-vuotias Saana Hämeenlinnasta, 18-vuotias Melissa Helsingistä, 27-vuotias Meiju Lahdesta, 26-vuotias Johanna Helsingistä ja 22-vuotias Saana Helsingistä.

Muut sinkkumiehet ovat 21-vuotias Nori Helsingistä, 22-vuotias Roope Tampereelta, 23-vuotias Kalle Lahdesta, 28-vuotias Mike Turusta, 22-vuotias Santeri Oulusta, 22-vuotias Waldemar Espoosta, 31-vuotias Tomas Piikkiöstä, 23-vuotias Tuomas Lempäälästä, 27-vuotias Jasu Helsingistä, 27-vuotias Markus Turusta ja 27-vuotias Jante Lahdesta.

Ohjelman juontaa tuttuun tapaan Sami Kuronen.

– Tunnetasolla Temptation Island on varmasti kovinta kamaa mitä televisio tällä hetkellä tarjoaa. Tulevalla kaudella ruuvi kiristyy jakso jaksolta enemmän, ja tilanteiden kehittyminen on monilta osin aiempia kausia koukuttavampaa, Sami Kuronen kommentoi tulevaa kautta.