Koira odottaa samaa junaa joka ilta – perheenjäsen ei enää koskaan saavu

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Intian Mumbaissa on ihmetelty yksinäistä koiraa, joka odottaa samaa junaa joka ilta. Eläimen sinnikkyydestä huolimatta kukaan ei ole saapunut noutamaan sitä.

Kanjurmargin juna-aseman matkustajat ovat huomanneet koiran ilmestyvän laiturille joka kello 23 maissa. Silminnäkijöiden mukaan koira vaikuttaa odottavan omistajaa, joka ei koskaan saavu.

– Koira odottaa myöhäisillan junia ja yrittää kurkistella sisään. Se vaikuttaa odottavan joko sitä säännöllisesti ruokkinutta tai sen hylännyttä ihmistä, surullisen näyn videoksi ikuistanut Sameer Thorat kuvaili Mumbai Mirror -lehden mukaan.

Tapaus on herättänyt runsaasti huomiota paikallisessa sosiaalisessa mediassa. Monet ovat alkaneet ruokkimaan yksinäistä koiraa. Paikalliset ovat myös yrittäneet etsiä koiralle joko sen oikeaa omistajaa tai kokonaan uutta kotia.