Tokioon maailman korkein puinen pilvenpiirtäjä – korkeus 350 metriä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tokiossa saatetaan tulevaisuudessa nähdä muitakin kuin vain betoni- ja lasipilvenpiirtäjiä. Paikallinen puualan yhtiö on paljastanut suunnitelmansa maailman korkeimmasta puisesta tornitalosta.

Sumitomo Forestry –yhtiön puinen pilvenpiirtäjä olisi 350 metriä korkea. Mikäli suunnitelma toteutuu, valmistuisi rakennus yhtiön 350. Juhlavuodeksi vuonna 2041. Rakennuksen maanjärityksiä kestävät tukirakenteet koostuisivat sekä teräksestä että puusta.

Japanin hallitus on puhunut puisten rakennusten puolesta jo pitkään. Sumotoro Forestryn rakennuksen kustannusarviot ovat kuitenkin noin 600 miljardia jeniä, eli noin 4,5 miljardia euroa. Tämä on lähes kaksi kertaa enemmän kuin perinteisten pilvenpiirtäjien tapauksessa.

The Guardian -lehden mukaan maailman tämänhetkinen korkein puinen rakennus on 53-metrinen opiskelija-asuntola Kanadan Vancouverissa. Myös Yhdysvaltojen Chicagoon on kaavailtu 244 metriä korkeaa puista pilvenpiirtäjää.

 

Sumitomo Forestry
Sumitomo Forestry